Yksi äitini aikaansaannos on vääristynyt käsitys ruuasta ja omasta peilikuvasta. Tosin tähän on vaikuttanut myös narsistinen ex-poikaystävä ja laihuttaja ystävät, "läpällä" heitetyt läski kommentit yms... Vaikka tämä ei ole pelkästään äitini aiheuttamaa haluan tästäkin kirjoittaa.
Vanhempani ovat aina olleet lihavia. Tai niin kauan kuin minä muistan. Ennen raskauttaan äitini on kai ollut laihempi. Olen jo pienenä päättänyt, että minä en päädy tuohon samaan jamaan. Olen ollut aina laiha tai olin. Kasiluokalle asti olin pitkä, blondi ja laiha. Sain silti kommentteja: " Vitun läski", "lihava lehmä" yms. Kyllähän se alkoi jo varhaisteininä vaikuttaa. Haukkujen jälkeen koulupäivän loputtua menin kotiin ja ensimmäisenä äiti valittamassa painostaan ja yrittää laihduttaa -> Iskostuu ajatus: "Täytyy olla laiha, että on onnellinen".... Äitini huomautteli minulle aina ruuan määrästäni.."Eikös tuo ole aika paljon?", "Oletko varma, että haluat olla lihava?"...Minä vähensin syömistä. No sitten kasiluokan alussa elämäni kaatui. Kuin huomaamatta laudasta tuli jotain aivan muuta..No ei tisseissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta siihen kun lisätään perse, leveä lantio ja leveämmät reidet. Vaatetus vaihtui. En enään pukeutunut tiukkaan toppiin/tiukkaan pitkähihaiseen tai legginsseihin/tiukkoihin pillifarkkuihi. Tilalle tuli hupparit, isot villapaidat, collarit, myöhemmin farkut joiden päälle pitkä villapaita, että reidet ei näy kokonaan/ tai perse. Itsetunto romahti. Koulussa kuulin entistä enemmän olevani läski ja kotona lisää. Jos tulin syömään, äitini yleisin kommentti oli " Ei ehkä kannattaisi syödä, kun olet noin pahasti lihonnu!". Minulla oli myös paha akne, johon aloitettiin e-pillerit. Voitte vaan kuvitella kuinka siinä sitten kävi..Lantio ja perse ja reidet levenivät entisestään....enkä saa niitä mitenkään pois...
16. vuoden kohdalla alkoi muutkin kaverit sitten laihduttaa. Ero siinä on vain se, että heiltä se paino putoaa, minulta ei. Olen usein ollut syömättäkin pitkiä jaksoja ja vaaka näyttää silti samaa lukemaa... Siitä kyllä kiitän itseäni, (ehkä joku aivosolu on vielä elossa) että en ikinä ole oksentanut vaikka olisi mieli tehnyt. No silloin alkoi itsensä rääkkääminen ja väkisin tehdyt piiitkät kävely/juoksulenkit. Stoppi tuli vastaan, kun nivelet alkoi muistuttamaan itsestään ja piistämään hommaa vaikeaksi. Minulla on siis koko ajan jatkuvia kipuja ja ne ovat pahentuneet tähän päivään mennessä niin paljon, että välillä pelkkä sängystä ylösnouseminen saa kyyneleet valumaan... Se pahentaa oloani vielä enemmän. On sellainen olo, kuin olisi vankina omassa kropassa etkä voi kunnolla tehdä mitään. Kaverit rupesivat käymään salilla ja paskan puhuminen selän takana alkoi. " On se laiska, kun ei voi meidän kanssa tulla salille!" "Luulis, että se haluais tehdä jotain kroppansa eteen!" " Siinäs lihoaa sitten, kun me treenataan!"... Arvatkaas vaan kuinka paljon minä haluaisin mukaan!!?? TODELLAKIN! Mutta minä en voi. Valitsen mieluummmin sen, että varovasti käyn kävelyllä/ ratsastan ja pystyn jopa liikkuumaan jonkun verran jatkossakin. Yksi salitreeni = väh. 1vk tuskaa ilman minkäännäköistä liikkumista. On kokeiltu. Minua ei koske lihaksiin treenin jälkeen, mutta nivelissä on semmoinen olo, kuin joku työntäisi puukkoja läpi. Ei kiva.
Moni kyllä on sanoonut minulle, että olet hyvännäköinen yms...minusta lähinnä tuntuu siltä, että he näkevät vain tissini...Jaa ne huonot puolet? Liian paksut ja hyllyvät jalat, liian iso maha, isot jenkkakahvat, allit jnejnejne. Oih, suurin toive ikinä = kapeat jalat !! Pahalta tuntuu.Aina on sellainen olo, että ei ole tarpeeksi. Esim. pelkään, että olen liian lihava miesten silmissä...ja se välillä aiheuttaa ongelmia. En vain pysty uskomaan niitä kehuja ja sitten miuta alkaa ahistaa....ehkä joskus pääsen yli tästä...
Ehkä oon nyt vuodattanu tästä tarpeeksi.....kiitos ja moi.
