Minä
Olen 20 v naisen alku...jolla on syvät ja pysyvät arvet narsistiäidin toimesta.
Elin 17 vuotta pahentuvan narsismiuden uhrina. Aihe on minulle edelleen todella hankala ja rankka. Ainuttakaan koulukuraattoria tai nuorisopsykaa en enää halua nähdä. Varsinaista apua en heiltä ole koskaan saanut. Ajattelin, että kirjoittamalla omista kokemuksistani pystyisin purkamaan ajatuksiani (ehkä hengittämäänkin helpommin) ja ehkä joku joka on samassa tilanteessa saa lohtua siitä, että ei ole ainut. Minä olisin pahimpina aikoina tarvinnut jotakin tukea myös. En voinut ymmärtää miksi oma äitini käyttäytyi niin minua kohtaan.
Tällä hetkellä olen muuttanut pois kotoa ja henkinen parantuminen kehittyy pikkuhiljaaa. Pääsin pois helvetistä. Olen onnellinen, mutta joudun silti kohteeksi edelleen. Masennus ja olematon itsetunto seuraavat perässä. Toivottavasti pääsen niistäkin vielä joskus eroon. Kaikki tämä vaikuttaa myös ystävyys- ja parisuhteisiin. Alemmuuden tunne on aina läsnä.
Pyrin kirjoittamaann blogiin menneitä muistoja ja tämän hetken tapahtumia. Osa niistä on todella rankkoja ja osa ei niin järisyttäviä, mutta silloin mm. 15vuotiaan tytön mielessä ja maailmassa ne olivat myös isoja. En tiedä milloin kirjoitan pahimmat hetket julkisiksi, koska ne ovat minullekkin vielä rankkoja juttuja.
En haluaisi tehdä tästä blogista täysin negatiivisävytteistä ja kirjoitan myös niistä pienistä hyvistä hetkistä äitini kanssa. Niitä ei tosin ole paljon.
En kaipaa sääliä enkä halua mitään voivottelu kommentteja. Postauksia saa silti kommentoida asiallisesti ja omia ajatuksia saa myös kertoa. Jos joku haluaa, minulle saa laittaa myös sähköpostia ja jutella aiheesta: katapirpana@gmail.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Ohoh tutulta kuulostaa, itsekin olen 18 vuotias ja isäni on narsisti. Lapsuus oli aikamoista helvettiä, hän kohteli meitä, lapsiaan ja äitiäni todella huonosti ja mikään ei kelvannut koskaan hänelle, hän ei koskaa ole pyytänyt tekojaan anteeksi ja väittää edelleen olleensa meille aina hyvä ja kunnollinen isä, vaikka todellisuudessa oli sen vastakohta. Onneksi olen päässyt isästäni eroon, mutta kyllä vanhat muistot tekee kipeetä ja itsetunto edelleen on toisinaan palasina jota yritän aina uudelleen koota
VastaaPoistaTiedän todellakin sinun tunteesi! Kiva, kun kommentoit. Itsekkin välillä kaipaa tukea siihen, että tosiaan en ole ainut ja kaikki ei oikeasti aina johdu minusta vaan narsistihenkilöstä !
PoistaHeippa Kata! Tutulta kuulostaa tosiaankin! Oma äitini on myös narsisti. Lähipiiristäni ainoastaan veljeni tietää äitini todellisen luonteen, muut luulevat häntä reippaaksi ja iloiseksi superäidiksi. Veljeni ei tällä hetkellä ole tekemisissä äitini kanssa, mutta minä olen. En kuitenkaan näe äitiäni koskaan yksin, vaan otan aina ystävän mukaan. Haluan tilanteille aina todistajan. Lisäksi olen viime vuosina johdonmukaisesti päättänyt vierailut ja puhelut, jos äitini yrittää manipuloida minua. Suostun olemaan yhteydessä äitiini vain silloin, kun koen hallitsevani tilannetta. Pidän yhteyttä äitiini vain siksi, että koen tämän helpommaksi ratkaisuksi kuin välien katkaisemisen. Tilanne saattaa vielä joskus muuttua tai sitten ei. Sinulla on kaikki mahdollisuudet toipua ja elää normaalia elämää. Tsemppiä toipumiseen!
VastaaPoista